Valmista ohjeen mukaan.
Grillaa / pariloi öljytyt maissintähkät aavistuksen hiiltyneeksi pinnalta. Leikkaa maissintähkistä pystysuunnassa veitsellä jyvät irti ja rouhi karkeaksi.
Kuumenna paistinpannussa tilkka oliiviöljyä ja lisää joukkoon paprika- ja punasipulikuutiot. Paista hetki ja lisää valkosipuli, chili ja maissijyvät. Kuumenna. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Viimeistele tuoreella korianterilla.
Halkaise avokadot pituussuunnassa ja poista kivet veitsellä. Kaavi hedelmänlihat lusikalla kuoresta sekoituskulhoon.
Lisää joukkoon limemehu, valkosipuli, suola ja korianteri. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi, lisää ranskankerma ja mausta mustapippurilla.
Laita kulhoon tuorekelmu tiukasti ja nosta kylmään tekeytymän.
Tarjoile esimerkiksi paahdettujen bataattilohkojen kera.